Vuosi vaihtuu ja aika on kulunu ihan hullun nopeesti. Joulukin meni jo ja sitä ennen ei koulussa hirveesti mitään tapahtunu. Paitsi yks päivä,kun meillä oli harjotus.
Harjotus siltä varalta, että joku hullu kouluampuja tai muu sekopää sattuis tunkeutuun kouluun. Minä tai ei vissiin ihan hirveen moni muukaan tienny tästä kun se kuulutus tuli, niin menin ns. Paniikkiin. Mutta se siitä.
Koko viime kuu meni ostellessa joululahjoja niin tälle tän vuoden perheelle niinku muillekin.siellä Suomessa (jos sais joskus ne postitettuakin..). En oo varmaan ikinä ostanu näin paljon lahjoja :D mut paha tapa oli myös ostaa itelleni lahjoja kuten uudet juoksukengät, koska musta tuntuu että noista entisistä johtu se sietämätön kipu joka kerta kun juoksin. Mutta ehkä nyt helpottais.
Jouluaatto oli siitä erilainen, että täällähän normaalisti vietetään joulua 25.12. joten aattona kaupat oli normaalisti auki. Lähdettiin sitten aamusta viimesille lahjaostoksille, vaikkei mun enää mitään tarvinnutkaan ostaa. Ostettiin myös jouluruuat, jotka oli kai poikkeukselliset. Tehtiin meinaan enchiladas, eli meksikolaista ja illemmalla pidettiin pienet juhlat. Ja myös amerikkalaiseen kulttuuriin "sopimattomasti" avattiin lahjat. Mulle tuli ihan hyviä lahjoja ja ilta oli kiva. Tein myös "joulutorttuja", joissa oli luumuhillon sijasta omenapiirakan täytettä. Ne oli silti kyllä tosi hyviä vaikka ite sanon.
Joulupäivänä mentiin sukulaisjuhliin aivan naapuriin. Siellä oli valehtelematta ainakin 40 henkilöä. Oli jouluruokaa, jonka parhaat palat kyllä missattiin koska oltiin taas kerran vähän myöhässä. Mutta se ruokahan on samaa kun kiitospäivänä, eli kalkkunaa, mac'n'cheeseä, karpalohilloo ja jotain muita ruokia joille en keksi suomennista :D mentiin myös lahjanvaihtoo ringissä. Siinä siis luetaan jotain tarinaa, minkä mukaan pitää pistää lahjaa vasemmalle tai oikellee sitä mukaan kun kuuluu right tai left. Voitin sangollisen elokuvasnackseja ja hajuveden.
Eipä sitten tällä lomalla mitään elämää mullistavaa tapahtunut. Ollaan katottu miljoona leffaa hostäidin uudella pleikkarilla mikä yhdessä ostettiin sille lahjaks ja käyty myös elokuvissa ainakin kolmesti. Kerran semmosessa teatterissa, joka on enemmän ravintola, mutta siellä tarjoilijat kuiskii elokuvan aikana ja siellä syödään. Oli ihan ok mut ruoka ei ollu mitään maailman parasta. Sain myös kaks pakettia kotoota, eli siis pitkästä aikaa suomalaidta ruisleipää, Fazerin sinistä ja tabletti! Ah sain taas äääääään ja öööön takasin!
Ohi aiheen tavallaan, muuta yks päivä näin walmartissa tutun suomalaisen leffan, mitä en meinannu tunnistaa, meinaan Joulutarinan. Mut se ei tainnu olla ees suomenkielinen vaan dubattu englanniks nii en halunnu ostaa.
Pari päivää sitten vuosikin vaihtu. Aamulla skypettelin ja illalla mentiin syömään ja keskustaan kattoon ilotulitusta. It was a good night. Happy new year 2014 to everybody !
17-vuotiaan tytön kirjotuksia vaihtovuodesta ja elämästä Dallasissa,TX Explorius/ICES 2013-2014
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Happy holidays
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti