sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Päivitystä

Oho, aika vierähtää helposti ohi kun ei pidä sitä silmällä.
Nyt on 119 päivää lasissa ja n. 180 jäljellä. Eli kohta puolessa välissä. Kuulemma uuden vuoden jälkeinen aika on sitä parasta, joten sitä odotellessa kun tää kokoaikanen koti-ikävä ja turhautuneisuus häviäis...:)
Mutta nyt voisin vähän kertoo mitä oon tehny viimesen kuukauden aikana. Syöny ihan liikaa ulkona, ja ravintoiloista mielenkiintosimman voisin mainita meinaan Dick's last resort. Tuo on siis semmonen ravintola mihi meet syömää pihviä tai kanaa tms. ja ne tarjoilijat on röyhkeitä asiakkaille ja jokainen saa henkilökohtaisen paperihatun, mis lukee jotai hauskaa susta. Oli kyl hauskaa ja saatii oikei hyvät hatut :D
Käytiin myös ekaa kertaa Dallasin keskustassa ihan kävellen ja oli tosi kaunista. Oltiin jossain puistossa missä oli monet puut jo jouluvaloissa ja siel oli paljo ihmisiä. En myöskään kyllästy niihin pilvenpiirtäjiin, vaikkei ne mitään ookaan verratuna New Yorkiin..
Vietettiin myös marraskuun lopussa kiitospäivää, jonka takia meillä oli viikon lomakin. Itse kiitospäivänä lähdettiin ajaan n. kolme tuntia itään, Louisianaan. Mentiin semmoseen pikku kylään, missä kuulemma itse Bonnie & Clyde teki jotain tappokeikkaa. En kyl muista tätä nyt ihan tarkkaan :D Mut joo mentiin tonne siis näkeen hostmaman sukulaisia ja syömään kiitospäivän ateriaa. Oli vähän erilaista kun kuvittelin, koska luulin et oltais kotosasti jonkun kotona mut se oliki joku kaupungintalon pikku sali. Oli kyl silti ihan ok. Ruoka suurimmaks osaks ei ollu mun mieleen, mutta saatto johtua siitä kun en ollu ennen maistanu niitä. Oli tietenkin kalkkuna, mac'n'cheeseä, höyrytettyjä vihanneksia, sweet potatoes, "hedelmäsalaattia" eli siis purkkihedelmiä jotka on sekotettu vaahtokarkkikermavaahtomössöks :D ja sitten tietty jälkkäriks sweet potato pie ja German chocolatecakea.
Ruoan jälkeen leikittiin jotain leikkejä ja oli kivaa. Oltiin tuolla noin kolme tuntia, jonka lähettiin ajaan taas kolme tuntia takas kotiin, koska haluttiin vielä päästä kokeen oikee Black Friday. Vielä Louisianassa kumminkin näin semmosen mitä Suomeenki ihmiset varmaan kaipailis. Meinaan drive-in alko. Siis eikös toi oo aika huoni yhdistelmä?:D ja sieltä sai siis ihan drinkkejäkin...
Noin puolenyön aikaan lähettiin siis shoppaileen ja mentiin Pohjois-Dallasiin päin koska siellä on niin paljon paremmat kun täällä etelässä. Piti mennä North parkiin, mutta siellä oli vaan Macy's auki (joka on siis vähän niinku Sokos tai Stockmann) niin lähettiin sitten Galleriaan. Se oli ihan jumalaton paratiisi! Tai siis ois varmaan jos kaikki kaupat ois ollu auki ja oisin miljonääri mut kumminkin. Aulassakin oli suihkuteltu jotai tuoksua mikä oli ah parasta. Ja kunnon luksusputiikit mut sit kummiski niitä munki lempikauppoja kuten Forever21, papaya ja american eagle. H&Mkin löyty kun sitä ei täällä ihme kyllä oo joka paikassa. Ja tää black friday kokemus oli ihan miellyttävä kun mitä luulin sen olevan. Mut siis kaikki hulluus ja ihmisten tallominenhan tapahtuu siis Walmartin tapasissa kaupoissa missä yksinhuoltajaäidit haluaa telkkareita. Tai siis näin oon kuullu. Mut hyvin selvisin shoppailusta vaikka vuorokausirytmi menikin ihan takapuolelleen :)
Sitä seuraavana päivänä mentiin juhlimaan vähän hostsiskon 25-vuotissynttäreitä ja oli tositosi kivaa.
Seuraava eli edellisviikko meni niin että mulla alko soccerissa tryoutit eli karsinnat joukkueisiin. Ne kesti koko viikon mutta perjantaina eikä viime maanantaina ollut koulua koska meidät yllätti kova talvimyrsky tms. Mistä vissiin kärsi suuri osa Yhdysvaltoja. Tuuli siis puhalsi kylmää ja lämpötila tippu nopeesti pakkasen puolelle. Ja kun näähän ei oo millään lailla varautunu jäähän niin tuli paljon kolareita jos et osaa ajaa tai ajaa vähänkin liian lujaa. Siks kaikkia siis suositeltiin pysyyn sisällä. Ja siellä siis oikeesti oli kylmä mut oli nättiä ulkona ku puidenkin oksat oli jäässä ja niin painavia et ne paino alas ja oli katkemaisillaan. Perjantaina menin myös ekaa kertaa kiinalaiseen ravintolaan syömään. Olin nössö enkä maistanut sushia vaikka ois ollu tarjolla. Ens kerralla sit. Ja sain ekaa kertaa avata fortune cookien!!
Tällä viikolla koulua oli tiistaista alkaen ja saatiin sillon kuulla pääsikö joukkueisiin. Pääsin kyllä siihen huonompaan, junior varsity, mutta olenkin vasta aloittelija joten toi on tosi hyvä mulle. Ja ne tytöt on mukavia sielläkin.
Eilen sitten perjantaina mentiin suoraan koulun jälkeen Amalien ja Alanin kanssa metsästään joululahjoja mikä kyl vähän meni pieleen koska sain vaan ehkä 2 lahjaa ostettua... oon tosi huono tässä. Oltiin jollain meille uudella ostarilla jossa oli kanssa kaikki hyvät kaupat. Sain myös onnenpyörästä 10 dollarin lahjakortin johki kenkäkauppaa. Ja näin sen jutun mis on pukki ja lapset menee sen sylii ja kertoo mitä haluaa lahjaks!!:D oisin itekki halunnu mennä mut se makso joku 40 dollaria ku ne otti siin samalla kuvan :( Mutta tänään pitäis ottaa rematch joululahjaostoksien kanssa. Ens postauksen voisin tehdä taas vaikka joulun aikaan ja kuvia tänkin kuukauden ajalta sit sillon :)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Nowadays, don't trust anybody

Päivitystä tännekin vähän... Pari viikkoa ilman puhelinta (varastettiin koulussa...) ja kun mulla ei tietokonetta ole mukana täällä niin kaikenlainen yhteydenpito keskeyty vähäks aikaa, pahoittelut siitä.
Ja koska viime postauksesta on aikaa en ees muista mitä oon tehny tänä aikana ku ei oo ollu puhelinta, siks mulla ei oo kuviakaan :/ Mutta muistan että tokavikalla lokakuun viikolla koulussa ei ollut oikeen muuta kun että olin kipeenä ja sit perjantaina kun tulin takas kouluun oli pep rallyn aika ja meijän esitys,jota oltii harjoteltu noin viikko. Koko koulun tanssiryhmät ja drill teamit esitti yhdessa Thrillerin flash mobina. Oli tosi huikee fiilinki ku noin 200 henkilöö esittää sen puolet salin keskellä ja muut yleisön keskellä.
Illalla käytiin taas leffassa minä, Nina ja Rapha. Katottiin uusin versio Carriesta ja mun mielestä se alkuperänen on kyllä parempi ku tää uus koska tähän oli tehty liikaa muutoksia.
Lauantaina autettiin hostmamaa järkkään eräälle naiselle 60v. synttäreitä ja oltiin sitten siellä. Oli hauskaa sillein "sisarusten" kesken minä Amalie ja Alan.
Sunnuntai kului garage salen merkeissä mutta siitä ei tullut oikeen mitään, mutta sitten pimeän tultua lähettiin nuoremmalla porukalla sellaseen "kylään", jossa oli kolme haunted housea, joista käytiin kaikki läpi. Haunted house on siis semmonen talo, jonka läpi meet kirkuen ja juosten, koska siel on ihmisiä palkattu säikäytteleen ja pelotteleen. Teemoina oli ainaki joku teurastamo ja sit yhes oli jotai varmaan mielisairaita lapsia tms. Mut tommonen oli sairaan hauska just ennen halloweenia. Lokakuun vika viikko koulussa oli normaali. Paitsi heti maanantaina ekalla tunnilla mun kännykkä pöllittiin. Samassa luokassa oleva poika,josta oon varma kuka sen otti mutta hän ei yllätys myönnä. Nyt oon si ollu jo kaks viikkoo ilman mun loved onea enkä tuu koskaa saamaa sitä enää takasin... Täällä päin kun poliisikaan ei oikeen suostu tekemään mitään.Mutta torstaina eli halloweenina mentiin trick or treat, eli kiertelee kävellen hirviöiks tai mikskä vaan pukeutuneena. Mä olin vampyyri :D Nähtiin tosi hienosti koristeltuja taloja ja jotkut oli oikeesti panostanu hulluna rahaa koristeisii ja saatiin paljon karkkia syötäväks.
Perjantaina oli vuorossa jonkinmoiset halloween-bileet, mut ei pukeuduttu ku luultiin et kukaan ei pukeutuis, mut oltiin sit ainoot normivaatteissa. Noi oli kyllä suoraansanottuna tosi erilaiset ku meidän pippalot missä oon tottunu oleen. Alle kymmenen ihmistä, ilmasta ruokaa, tanssipeli, vesipallosotaa, amerikkalaiset tanssi hienojen muuvien kaa (:D), ja sitten piilosta ulkosalla. Oisitte nähny meijän ilmeet ku mentii sinne, mut loppujen lopuks oli sitten ihan kivaa. Ja oli niin erilaista. Lauantaina illalla mentiin ekaa kertaa drive-in leffaan. Katottiin kaks leffaa Bad Granpa, joka oli tosi hauska :D menkää kattoon jos se sinne Suomeen tulee. Katottiin myös the Prisoners, joka oli kans tosi hyvä. Mut loppu tyhmästi kesken. Koko kokemus drive-inistä oli hauska, mutta ens kerralla pitää mennä kaks henkilöö/auto, koska takapenkiltä ei nähny oikeen mitään.... Sunnuntaina herättiin taas vähän aikasemmin ja mentiin aamupalalle semmoseen paikkan mis saa syödä niin paljon pannukakkuja,vohveleita, makkaroita, munakkaita tms. Amerikkalaista aamupalaa. Sielta suoraan kirkkoon... ja illalla käytiin taas leffassa ja katottiin 12 years a Slave. Tääkin oli hyvä leffa, jokskin aika "raaka", mutta olihan tää tositapahtumiin perustuva.
Viime viikonloppuna sitten perjantaina sain vihdoin puhelimen nyt lainaan siihe asti et saisin uuden ja oon back in business. Käytiin syömässä ja koko perjantai-illan opettelin käyttää androidia. I miss my iPhone :''(
Lauantaina ajattelin ottaa rennosti mut toi päivä olikin pelkkää duunia. Hostmama muutti koko toimistonsa (sillä on joku sivufirma, suunnittelee/toteuttaa juhlia) ja kannettii koko päivä tavaroita. Illalla nukahti nopee.
Sunnuntai-aamuna normaalisti kirkkoon ja koko loppuilta pelattii semmosta peliä. Kylläpäs kuulosti tylsältä, mutta sai nauraa :D en nyt vaa jaksa selittää pelistä sen enempää...
Eilen maanantaina oli veteraanien päivä ja suunnattiin koulun jälkeen Golden Corral's nimiseen buffetravintolaan. Siellä veteraanit sai ilmasen ruuan ja meistä kaikki pääsi ilmaseks. I served in the U.S. army melkei. Kuolin taas liiasta syömisestä.
Tänään tiistaina oli urheilullisesti tappopäivä kun soccerissa oli juoksupäivä ja tanssissa opeteltiin uutta tanssia joka olikin mulle liian nopeetemponen. Mutta ennen tanssituntia mulle kävi hauska tilanne, näin suomalainen kun oon.
Näin lunchilla saksalaisen vaihtarikaverini ja sen mukana olleet kaverit kysy että oonko mäkin vaihtari. Sit kun yks kuuli et mä oon Suomesta se melkei kiljas:"
Oh really? I love finnish music!" Tuntu tosi hassulta koska yleisestihän sanottuna kukaan ei tiedä semmosesta paikasta kuin Finland. Saatika sitten kun tää tyttö alko laulaa esimerkkinä Erinin Vanhaa sydäntä. Mulla tuli tossa kohtaa kylmänväreet, vaikka ainoo sana jonka se sano oikein oli Vanha sydän.
Ja tässä vielä mun tän hetken biisi jota kuuntelen all the time ja tää on niin sopiva meijän kouluun.

Https://www.youtube.com/watch?v=lgSH3LPfo6g&feature=youtube_gdata_player

Ny måste jag gå till sova. Ensikertaan ;D

lauantai 19. lokakuuta 2013

answers

Eli tää on siis nyt vastaus-postaus edelliseen kysymys-postaukseen. 
  
RUOKA
Onko ruoka täällä kauheen erilaista?
- Jos ajattelen sitä mitä ajattelin amerikkalaisen ruuan olevan kun olin vielä Suomessa, voisin sanoo että en erehtyny paljoo. Joka paikassa on pikaruokapaikkoja ja koulussakaan et voi siltä välttyä. Koulussa voi kyl valita salaatin ja siellä on pakko ottaa jokaisen edes yks hedelmä, mutta suurin osa heittää ne vaan roskiin. Waste of food mun mielestä. Mutta niin siis kyllä täältä saa terveellisempääkin ruokaa, mutta se epäterveellinen on enemmän esillä. Ja perunaa harvoin saat pelkästään keitettynä, useimmiten se on fried tai jonku juustohomman alla peitetty. Ja ei, ruisleipää en oo koko aikana syöny ku ei täällä löydy yhdestäkään kaupasta!:D oon jopa harkinnu alkavani leipoon sitä jos löytäisin jostain jauhoja...
Tai saa vapaasti lähettää vaikka joululahjaks;)

Ooks lihonu siellä paljon?
- Tohon ruokaan viitaten voin sanoo, että oon aika varma. Paino oli ainaki noussu mutta voihan se lihastaki olla XDDD
KOULU JA VAPAA-AIKA

Mikä koulussa on erilaista?
- Suurimmaks osaks kaikki. Testit tehdään monivalintana joka kuudes viikko ja testejä sun muuta on joka viikko. Arvostelu on joka tunti jollai ihme pointseilla ja paperiin ne tulee 0-100 ja se aabeecee homma. Tunnit on 92 minuuttia ja jos haluaa vessaan tarvii hall passin. Käytävillä haisee pilvelle (:D) ja siellä on vartjoita ja joskus poliisejakin vartioimassa. Ihan hyvä vaan koska tää koulu on vähän tämmönen. Aineita on paljon enemmän kun Suomessa. Koulussa ruoka maksetaan itse/ otetaan kotoa.  Täällä on ainakin kerran kuussa vapaapäivä koulusta ja muutenkin aika usein lyhennettyjä/ erikoispäivä kuten peprallyjen vuoksi tunnit on lyhempiä. Ja joskus kutsutaan jonkun asian takia auditorioon tms. Sitten näitä koulupäivän jälkeisiä tapahtumia on useesti kuten jenkkifutis pelejä. Muutenkin koulu on enemmän omien tiimien ja urheilun puolella. Ja vaikka suurin osa muuten ajaa jokapuolelle autolla ja iso osa kouluunkin, me mennään niillä keltasilla koulubusseilla joita on joka koulupäivän jälkeen varmaan sata jonossa. 

Onko sulla paljon vapaa-aikaa?
- Koko muu aika, paitsi joka arkipäivä mulla on koulua 7.30-2.54, on vapaa-aikaa. 

Onko koulu siellä vaikeeta, kun puhutaan enkkua?
- Suoraan sanottuna on. Ennenkun lähin niin luulin omaavani suunnilleen keskitasoa vähän paremmat taidot. Mutta se ei vaikuta mitenkään siihen että ymmärtäisin täällä mistään mitään :D Kaikissa aineissa on ollu hankaluuksia, kun en tiiä mistä puhutaan ja kääntämiseen menee aikaa. Ja sitten jos en tiiä asiasta mitään ees vaikka se olis suomeks.Niinkun piti opetella luota ja lihaksia tieteellisillä nimillä ja eka piti opetella ne enkuks ja sitten vielä suomentaa.. Mutta kehityn kokoajan :D

Luetko espanjaa siellä? Mitä muita aineita?
- En lue espanjaa vaikka oisin halunnu. Tässä koulussa kumminkin on tosi paljon espanjaa äidinkielenään puhuvia niin kai se ehkä vähän kehittyy tai ees pysyis ennallaa. Mun aineet on Us historia, fysiikka, jalkapallo (soccer), algebra, art, englanti ja tanssi. 

Ooks saanu siel paljo kavereita?
- Rehellisesti sanottuna en. Luulen, että en oo löytäny täältä vielä semmosia ihmisiä jotka tuntuu hyvältä, if you know what I mean? Onhan mulla täällä kumminkin semmosia kavereita, joiden kaa voi joillain tunneilla puhua ja syödä koulussa, mutta vapaa-ajalla oon nyt ollu vaan hostsiskon ja -äidin kaa ja joinain päivinä hostveljen ja -siskon sekä kahden muun vaihtarin kaa. On tääkin ollu tosi kivaa mutta ootan tosi paljon sitä, että pääsis puhuu jollekin asioistaa niinku Suomessaki pystyin.

Onko ollut ikävä?
- On, joka päivä on ainakin yks semmonen hetki kun esim jostain tulee jotain vanhaa mieleen. Mutta kunnon ikävää mulla ei oo ollut kun ehkä kerran kun eka koulupäivä oli ohi. Vaikka se ei ollu ees millään tavalla "huono".

Millasta siellä hostperheessä on?
Mitä teette yhdessä?
- Tää on ihan normaalia kotielämää, vaikka tää eroaa ainakin mun Suomen kotielämästä tosi paljon. Täällä kun tuun kotiin koulusta, syön jotain ja useimmiten ollaan täällä hostsiskon kanssa kaksin koulun jälkeen. Ilta ollaan sitten vaan tehdään läksyjä (mä siis teen hyvin harvoin läksyjä, vaan silloin kun on joku paperi mihin pitää kirjottaa jotain) tai katotaan telkkaria/leffaa. Joinain päivinä, niinkuin tässä nää kaikki viimesimmät kun hostäiti osti auton, ollaan kyllä mentykin johonkin. Yleensä mennään vaan johonkin, kuten shoppaileen tai käymään jossain. Eilen lähdettiin käymään uusiks State fairilla. Ei täällä arkisin oikein ole mitään tekemistä eikä oikeen aikaakaan. Viikonloppusin sitten on taas paljon enemmän kaikkee. Syödään kunnon aamupala, shoppailua, lisää syömistä, leffaan, keilaan, mitä ikinä keksiikään. Ja sunnuntaina kirkkoon, joka on varmaan 1000x kiinnostavampaa kun kirkko Suomessa. Sitäpaitsi en tiedä (ainakaan vielä) oikeen ketään täällä kuka ei kävis kirkossa useemmin kun kerran vuodessa :D Mutta hostperhe täällä on ainakin tällähetkellä ja muutenkin ainakin mulle tärkein täällä.
 
Onko sulla yks perhe koko vuoden? haluaisitko enemmän? miksi/ miksi ei?
- Kyllä, mulla on tän koko vuoden sama perhe. Ainakin näillä näkymin suunnitelmienkin takia ja kaikkee oon iha tyytyväinen et on vaan tää yks, mutta en sano ettei olis parempi jos vaihtuis, näkishän sillein paljon erilaisia elämäntapoja. Mutta tää on hyvä näin.

Onko kirkko siellä millasta?
- Ihan erilaista. Käyn täällä siis joka sunnuntai baptistikirkossa, joka on semmosta niinkuin leffoissa näkee mustia laulamassa ja pappi saarnaa tunteella. Mutta ne asiat mitä siellä puhutaan on enemmän hauskoja ja kaikki laulaa kun se kuorokin alkaa. Mut mä en oo mikään kirkkoihminen niin joka sunnuntai aamu ärsyttää herätä kymmeneltä kirkkoon :d. vaikka se oliski kivempaa ku Suomessa.

SUOMI
Pidätkö Suomeen yhteyttä? Kuinka paljon?
- Pidän aina kun siltä tuntuu, eli vähän väliä :D Ja faceen saatan postaa jotain suomeks mihi iha suomikaverit kommentoi ja tälleen. Nyt oon skypettänytki noin kaks kertaa kavereille ja suomiperheelle en ollenkaan :D Facen chatti on kyllä noin kerran viikossa käytössä ja ainakun tarvii ;D
 
Luetko suomalaisia lehtiä siellä?
- En oikein, ellei Iltalehden mobiilipalvelua lasketa. Vähän hankalaa on lukee täällä oikeen mitään :D

Mimmoset kelit täällä on? Onko ikävä Suomen +4 sataa keliä?
- Silloin kun tulin tänne noin elokuun puolenvälin jälkeen ja aina tohon lokakuun alkuun oli samanlainen paahde jokapäivä. Joka päivä n.30-40 astetta ja öisinki vähintää 25. Nytten lokakuun puolella on alkanu kylmenee ja se tapahtu aika nopeesti tosta kuumuudesta noin viikossa 10-20 asteesee. Meinaa jäätyä täällä :D mutta ei, en ainakaan vielä kaipaa Suomen loskasäitä mutta sitten kun teillä on se pysyvä lumi niin voin harkita ikävää ;D

Onko Suomeen tulossa hullun hyviä leffoja viiveellä?

- Hmm... en oikeen tiiä mitä siellä nyt pyörii mutta täällä nyt pyörii tanssileffa Battle of the year, re-made Carrie, Baggage claim ja paljon muita. Sarjojakin on uusia paljon mutta en tiiä mitkä niistä päätyy Suomeen. Ainakin uusimmat Glee- jaksot alko täällä viikko sitten ;)
 
Mitä amerikkalaiset tietää ja ajattelee Suomesta/suomalaisista?
- Hmm.. mitä multa on kysytty Suomesta kertoo aikalailla ja näiden tietämyksestä. Kukaan ei oo oikeen osannu tarkalleen sijottaa Suomea maailmankartalle. Ja suurin osa ei varmaan oo ikinä ees kuullu koko maasta. En oo oikein kuullu mitään muita kysymyksiä Suomesta muutakuin että onko meillä McDonalds tai muita ruokapaikkoja. Iso ihmettelyn aihe. on ollu ettei meillä oo Walmartia... :D Mutta kun koulutuksesta on puhuttu niin ihme
kyllä on pari tienny että Suomi kuuluu kärkipäähän tässä koulujärjestelmä
jutussa :))!
Olen maininnut Nokian ja angry birdsien olevan Suomesta ja hostperheelle kerroin Joulupukin kotimaasta ja saunasta. Et nyt näistäkin pitäis ihmisten tietää :D Koitan kovasti levittää sanaa.

Mitä outoa sulta on kysytty?
- "My friend wants to have your baby."
"Will you marry me?"
Nää kaks oli hauskoja ja sattu samana päivänä melkein peräkkäin.Haha 
-"Puhutaanko euroopassa jotain muuta kieltä kun englantia ja espanjaa?"
-"eikös teidän maasta saa iphonen jollain dollarilla?"
-"Onko teillä pillejä?"
-"Onko Suomi maa?"
-" Eikö teillä oo sports teams? Eikö ees futis tiimejä? Mitä te sitten teette?"
RAHA JA JÄRJESTÖ

Ooks käyttäny paljon rahaa siellä?
- Tänne tulo oli pahin rahanmeno. Kolme päivää New Yorkissa ja tuliaiset perheelle verotti aikapaljon matkakassaa :D Kyllä noihin meni aika helposti melkein 500e 
Muuten täällä en oo oikeen päässy enkä ees viittiny shoppailla tai mitään kun ootan black fridayta ja muita isoja alennuksia :D

Onks sielä halpaa verrattuna Suomeen?
- TÄÄ ON PARAS KYSYMYS JA HELPOIN. Mä rakastan näitä hintoja täällä<3 Ruoka on varmaan puolet halvempaa, vaatteita löytää kaikkialta suunnilleen samoilla numeroilla mutta kun muunnat kurssin dollareils huhhuh mikä alennus tulee :d Täällä muutenkin tuntuu kaikki olevan Suomen alennushinnoilla. Leffaan meno 2dollaria, 2 litran limsapullo 1 dollarin ja paljon muuta...

Kuluuks siellä paljon rahaa niin että pärjäätkö periaatteessa ilmankin rahaa?
- Kyllähän siihen pystyis, mutta ois aika vaikeeta. Rahaa menee puhelinliittymään mulla n.40dollaria (ainoo asia varmaan mikä täällä ei oo halpaa on liittymä), jos haluat syödä kouluruokaa koulussa niin jokapäivä n. 2 dollaria ja kaikki muu pitää maksaa itse paitsi kotona syöty ruoka ja asumiskustannukset. Eli si joka kuukausi hygieniatarvikkeet, kouluun tarvittavia tavaroita ja elokuvat(vapaa-aika) sun muut. Eli mä en ainakaan pärjää täällä ilman rahaa :p

Mitä neuvoja antaisit vaihtoon haluaville? Minkä järjestön kautta tms.?
- En nyt tiedä et oonko vielä itekkään paras neuvojen antaja vaikka tänne asti oonkin jo päässy :D kaikki ainakin on mulla menny nii kuin pitääkin. Järjestöstä sanoisin että Explorius on toiminu mulla moitteettomasti, ja niiden tarjooma soft landing camp oli ainakin semmonen mitä en unohda. Perhekin löyty sillon aikoinaan kolmesti joten siitä en voi valittaa. Suosittelen siis exploriusta mut jos haluaa tunnettua luotettavuutta ja halvemman hinnan ni oisin menny kyllä rotarienki kautta jos en ois kiirehtiny tän koko asian kanssa. Mähän siis varasin koko vuoden exploriukselta jo maaliskuussa 2012 ja rotareille haetaan syksyllä. Muista järjestöistä en niin paljon oo kokemusta saanu mutta jokaisesta järjestöstähän kuulee aina jotain huonoa mutta se oma käsitys pitää rakentaa itse :)

Meetkö jollekin retkille järjestön kautta? Paljonko maksaa?
- En ole vielä varma menenkö järjestön (ICES siis vastaanottavana), koska hinnat on mun budjetille aikalailla liikaa. Mutta mahdollisuutena ois päästä Hawaiille (n.900e+plus lennot), east coast, west coast, california tms. New Yorkiinkin pääsis mutta mä olin siellä jo vuoden alussa ja meen vuoden lopuks vielä uudestaan sinne Chicagoon tai Washington D.C.:hen year landing campille joten en siitä sitten mielelläni maksais ylimäärästä :D
Muita retkiä en oo vielä suunnitellu mutta ollaan ens vuoden puolella lähdössä hostperheen kanssa lomalle tai jotain vanhimman hostveljen luokse Orlandoon, Floridaan. Tää taitaa olla sit se suurin säästämisen kohde ja ainoo matka tän vuoden aikana. Mutta kattoo nyt ;D

kiitos kysymyksistä Maty, Emppu, Eppu ja muut <3 lisäsin joitain kysymyksiä myös ite..

maanantai 14. lokakuuta 2013

Homecoming week

Another week has passed by.. Aika kuluu niin nopeesti :o
Mutta tää viikko on suurimmaks osaks kulunu homecoming teeman merkeissä. Sitä ennen kerron viime viikonlopusta. 
Perjantai kului leffoja katsellessa kotona ja  hostveljen luona ja taas jo ennen kahtatoista oli pakko mennä nukkuun kun meinaan nukahtaa pystyyn aina viikonloppusin kun on tottunu kouluaamuina menee nukkuun yheksän aikoihi et jaksaa herätä jo enne kuutta.

Lauantai aamuna herättiin tekeen kunnon 
breakfast a la americano. Oli munakasta, pannukakkuja siirapilla, makkaraa ja norminakkeja. Pekoni kyl puuttu mut siitä mä en ees tykkää. muistaakseni...
Aamupalan jälkeen lähdettiin minä, hostsisko Amalie, ja kaks muuta vaihtarityttöö Nina Saksasta ja Raphaela Brasiliasta, kohti Uptown mallia. Se on ostoskeskus, jossa kaupat on ulkona semmosella stripillä, eli vähän niinkuin ulko-ostari. 
Käytiin näitä perusamerikkalaisia kauppoja läpi kuten Hollister, Victoria's Secret, Starbuck's (otin ekan kahvini tuolla! oli ihan omnom parasta valkosulkaa lattee!!!) ja sit uusia tuttavuuksia kuten Old navy ja Papaya. Kaikkialla oli taas paljon alennuksia ja muutenki halvat hinnat mut mun tuurilla mulla ei ollu paljoo rahaa mukana. Mut ostin yhden paidan ja body splashin VS'ltä. Ja käytiin sitten illan päätteeks syömässä Italian express ravintolassa, jossa oli hyviä "italialaisia" ruokia, hyvää ja halpaa kumminkin.
Jätte stor kumi isoille vahingoille!!:D ja taustalla angry birds!
Käytiin myös tässä Dallas Cowboysin fanikaupassa, josta löysin niin paljon tavaraa mitä haluan. 
Tää on kuulemma ghetto auto. Tolla on siis ripset valojen päällä :D
New York oh how much I miss you..
Kotiin päästyä saatiin taas syödä, tällä kertaa mun lempparia; tacosalaattia<3 Nukahti taas hyvän päivän jälkeen aikasin :D
Sunnuntai aamuna lähdettiin kirkkoon igen. Teemana siellä oli parisuhdeväkivalta,mikä on vissiin tän kuukauden teema? Siellä oli sitten kuoro laulamassa ja jotain videoita pyöritettiin yms ja pappi kerto tarinoita. Oli aika kauheeta kuultavaa ja sielläkin oli niin monta jota on kaltoin kohdeltu. Oihvoih :(
Mutta tän jälkeen sit tuli parempi mieli kun mentiin ruokaostoksille :D Mentiin isoon kauppaan (varasto enemmänkin), missä kaikki on halpaa ja ihan hemmetin isoissa paketeissa. Sain myös maistaa ekaa kertaa caramel applea, joka oli tosi hyvää ja tajusin et oon kaikki nää vuodet eläny siinä uskossa, et oon allerginen omenalle mut nyt se vissiin on kadonnu. Ja oon si koko viikon syöny omenoita onnellisena. Näin tossa kaupassa myös Justin Bieber ja Angry Birds cupcakes... :D Ruisleipää ei vieläkään oo kyllä näkyny :'((
Käytiin myös walmartissa ja muistin et mun laturi on rikki. Jouduin sit valitteen et ostanko uuden heti 18 dollarilla vai ootanko pari päivää et saan sen 8 dollarilla Amazonista tilattaessa. Kitsas kun oon (:Dd) ootin pari päivää ja tottakai se oli sit väärä laturi. Sain sit kyllä samana päivänä FiveBelovesta viidellä dollarilla uuden. Kannatti siis odottaa..
Maanantai alko muuten normaalisti, mutta tämä kuuluisa Homecoming viikko alkoi. En tiiä mikä tän historia on so dont ask me :D Eli siis yleensä viikon jokaisena päivänä on joku teema pukeutumiselle ja meidän koulussa se oli maastokuvio. Nää kaikki teemat pitää siis toteuttaa niin että asu silti on koulun dress coden mukainen, joten mulla ei ollu tsäänssiä siis pukeutua melkein ollenkaan koko viikolla. Maanantaina illalla oli myös koulun powder puff game, missä jenkkifutarit vaihtaa paikkaa cheerleadereiden ja muiden tanssijoiden kanssa paikkaa. Oih se oli jotain hauskaa. Pojilla oli hyvät moovit ja tytöt ei vissii osannu pelata, ei tietoo ku ei kukaa sitä peliä seurannu vaa poikien tanssia :DD
kaunista :D
Tässä kai tapahtu touchdown ja "cheerleaderit" innostu :d
Ja vähän spagaateja.
Pelin jälkeen jäätiin venaan kyytiä kotiin, mutta ei päädyttykään suoraan sinne vaan autokauppaan! Hostmom oli -siskon kanssa ollu autokaupoilla sillä välin ja mukaan ei lähtenytkään yks vaan molemmille omat. Hostveli oli myöhästyny eikä si saanu omaa. :D Tän jälkeen lähdettiin juhlistaan uusia autoja ravintolaan ja päivä päätty sen jälkeen joskus kahentoista aikaan. Ja nyt koska hän on niin paljon pyydellyt, että pääsis mun blogiin niin tässä kuva Amaliesta autokaupoilla :D
nämä kaksi nissania. Hyvä on kuulemma kulutukseltaan tämä Versa vinks vinks advertising.
Koulussa perjantaina teemana oli Breast cancer awareness, eli koulun käytävillä vilisi aika paljon pinkkiä. Ja oli niin söpöö kun niillä isoilla jenkkifutareilla oli pinkkejä breast cancer paitoja :3
Oh when those DHS (DeSoto High School) boys fall in line
Oon muuten parantunu taiteellisesti täällä, look at my beautiful art; piirettiin tää väärinpäin niinku joskus yläasteellaki oli joskus työnä :D
Keskiviikon teema oli jokanen grade pisti oman värinsä; freshmanit oli kai keltanen sophomoret oli vihree ,me juniorit valkonen ja seniorit musta. Koulun värit siis.
Torstain teema oli Throwback Thursday, eli pukeuduttiin 80's tyyliin. Hyvin harva osallistu mutta jos joku osallistu, oli ihan jäätävän näkösiä :DDD
Perjantai oli gameday ja teemana oli faceday/ sai pistää farkut, eli naamaan laitettiin sotamaalukset valmiiks illan peliä varten. Oli myös vikalla tunnilla pep rally spiritin nostattamiseks.
Illan peli meni hyvin ja vastustaja voitettiin niinkuin aiemmissakin peleissä hyvillä lukemilla 58-20. 
Going to the game ; Heidi kiitti noista kuorista vielä kerran <3
Pojat tulossa kentälle

Nyt päästäänkin sitten itse asiaan eli homecoming danceihin, jotka järjestettiin eilen koululla.Ennen lähtöä tehtiin paljon cupcakeseja ja enchiladaseja. Oli hyvää ja kiva lähtee tansseihin maha täynnä. Alotin valmistautumisen vasta kun Amalie oli lähtenyt koululle aiemmin, koska se otti siellä kuvia. 
Koululla ei ollu paljon porukkaa sillon kun menin sinne joskus 8 aikaan mutta hyvä meno alko sitten joskus 10. Useimmat tanssi siellä ja joillain se sitten meni aika hurjakskin. Täällä kun tää tanssikulttuuri on vähän erilainen kun Suomessa :DDD Kivaa oli tyttöjen kanssa ja ilta oli success vaikka jalkoihin vähän sattukin korkkarit.
Me and mah gurls Rapha and Nina.
Tohon mentiin ottaan kuvia. Mekin otettiin mut ei saatu sitä vielä kun tulostin kuulemma meni rikki :D
Illan jälkeen koulun exchange student Amalie Tanskasta, Nina Saksasta, Raphaela Brasiliasta ja minä, Suomesta.
pose

lauantai 5. lokakuuta 2013

questions

Jotkut tutut sieltä Suomesta päin on pyytäny kertoo normaalista elämästä ja arjest täällä, joten aattelin toteuttaa postauksen siitä sen perusteella mitä multa kysytään, koska tiiän et
unohdan kumminkin kertoo jotain, elikkäs ;

KYSYKÄÄ
kaikesta mitä tulee
mieleen vaikka saattaiskin kuulostaa oudolta, aikaa vois olla vaikka 2 viikkoo. this will be fun

OR 
if you have anything to ask about differences and Finland, PLEASE ask. I will write a post about the questions after two weeks. 

state fair

Aika taas kuluu ja kuluu.. Kohta jo kaks kuukautta mittarissa. 
Taaskaan nyt ei oo hirveesti mitään kerrottavaa ainakaan mistään mitä oon arkena tehnyt (paitsi Texas state fair, jossa käytiin eilen, tästä kohta lisää). 

Viime lauantai alko kunnon amerikkalaisella aamupalalla jonkun sukulaisen kunniaks (:D) ravintolassa ja siitä mentiin tsekkaileen vähän taloja. Käytiin kattoon kaks omakotitaloo, joista toinen oli hostäidin vanha (mutta välittäjä ei tätä tiennyt). Huomasin et
täällä saa oikeesti paljon halvemmalla isomman omakotitalon ku mitä Suomessa sais ehkä kolmiokerrostalon. 
Talokierroksen jälkeen mentiin käymään kaupassa, joka myy pelkästään halloween kamaa; asuja,maskeerausvälineitä, peeelottavia koristeita ja muuta. Oli siel ainaki angry birds naamari :D
Sunnuntaina käytiin kirkossa ja mentiin hostäidin kaverille käymään, koska se oli kuulemma halunnu tavata meidät ja oli kivaa. Tän jälkeen käytiin leffassa kattomassa The battle of the year, missä oli Chris Brown(!). Tää leffa oli hyvä, jos tykkää tanssileffoista. Brown ois kyllä saanu osallistua siihen viimeseenkin tanssikisaan :( 
Maanantaina meillä sitten ei ollut edes koulua, koska oppilaille annettiin vapaata state fair dayna(?), mut me ei menty vielä tollon koska tiedettiin että ainaki puoli koulua on siellä sillon ja on kauhee ruuhka. Sen sijaan mentiin käymään jossain kaupunginosassa thrift shopissa. Miks mä en tienny et se on vaa tavalline kirppari/uff :( Ja ton jälkeen jossain toisessa halppiskaupassa missä koin yllätyksen näin yli kuukauden Usassa asumisen jälkeen: Näin Lumenen tuotteita hyllyssä ja siinä oli vielä suomenkielinen tuoteseloste!!! Ei varmaa ihmetytä siellä suomessa olijoita paljoo, mutta mä huusin vahingossa melkein täysiä että mitä helvettiä :Dd ja aloin melkei itkee+ selasin koko kaupan läpi josko niiltä löytyis jotain muuta suomalaista(ruisleipää:/..) mutta en löytäny.
Koulupäivät on sitten tän jälkeen ollu aika samanlaisia, mutta eilen koulun jälkeen lähdettiin Texas State fairille, mikä on semmonen joka vuosi n. kuukauden kestävä ihme huvipuistoruoka"festari", en löydä nyt parempaa suomennosta, missä on paljon huvipuistolaitteita, ruokaa especially A LOT OF FRIED FOOD (maistoin fried oreos..:D) autonäyttely, eläintarha (näin kengurun, kirahvin ja seepran ekaa kertaa!!!!) ja paljon muuta. Eilen oli myös paraati. Muuten oli mukava kokemus jos kävelemistä ja ihan liian korkeita hintoja ei lasketa. mut hyvä munlaiselle turistille.
Tästä viikonlopusta ei oo vielä mitään tietoo, mutta ens viikko onkin sitten homecoming viikko! Eli vähän spirit teemaa ja homecoming game ja -dance. Niistä sitten myöhemmin, adios! Lopuks kuvia State fairilta
omg
hyi helvetti tuomas veturi, some
may know why I say helvetten
tää on semmone joku ei-kenguru, mut siel oli niitä oikeitaki xd
tää oli semmonen "laite" missä
sai vähän niinkun hypätä
benji-hypyn. Oisin halunnu mennä :D
oli iha iso sika ja pienii possuja
näitä autoja sai testiajaa ja uuh oli nättejä.
tää veistos on Big Texistä, joka on kokonaan voista tehty :D
Tässä tää kuuluisa Big Tex, joka rakennettiin täks vuodeks uusiks koska se tuhopoltettiin viime vuonna XD
tässä pari kuvaa siiitä paraatista. 
Texas state-maailmanpyörä illalla
Ja kotimatkalla sain melkein selvän kuvan Dallasin "skylinesta".