Hola a todos!
Oon taas tunnollisesti kirjottamassa ees jonkinäkösii kuulumisia tänne. Melkein kahdessa kuukaudessa on tapahtunu kaikenlaista vaikka voisin sanoo normaaliks arjeks. Spring break oli tän kuun alussa ja sillon tehtiin suunnilleen joka päivä jotain. Tammikuussa ostetuilla kausareilla käytiin kaks kertaa Six Flagsissa. Pääsin käymää siinäkin kuuluisassa Texas Giantissa, eli vuoristoradassa jossa viime kesänä nainen kuoli kun ei tainnu olla turvakaiteet paikoillaa. Mut hengissä selvisin ja oli ehkä hitusen parempi ku tornado Särkässä. Saman loman aikana kävin myös ekaa kertaa ajamassa kartingia, jokaherätti mussa mun sisäisen rallikuskin ja jotenki tekis mieli ajaa ajokortti sit ku pääsee takasi vaikkei Suomessa samanlaista rallia saakaa vetää :/ Tsekattiin myös Dallas aquarium jossa oli myös pingviinejä ja muita eläimiä :3 sain myös kauniin kuvan vasarahain naamasta.
Loma oli liian lyhyt mutta sen jälkeisellä viikolla sain juhlia kunnon merkkipäivää nimittäin täytin 18! Täysikäinen siis mutta täälläpä ei siitä oikeen mitään hyötyä ole. Joillekin klubeille kyllä kuulemma pääsee.. :) Sinä oikeana syntymäpäivänäni pistin kouluun "rintakorun" vai miksikä sitä kutsuis jossa lukee Happy Birthday. Tässä mun koulussa on siis synttäreinä tapana pistää semmone ja muut si onnittelee sua ja jotku antaa rahaa joita si kiinnittää siihe koruu. Vois Suomeenki tuoda ton jutun nii ei si kukaa unohda synttäreitä näkee.... Koulun jälkeen illemmalla mentiin ravintolaan missä hostit oli "tilannu" mulle sen jutun et oli niit ilmapalloja tms ja si ku oltii syöty nii tarjoilijat toi kakun jonka päällä oli kynttilöitä ja kaikki laulo mulle Happy Birthday-laulun :D Oli kiva yllätys mut sit lauantaina ku ois pitäny juhlia jotenki vähän enemmän niin suunnitelmat peruuntu, mutta ollaan kuulemma tänään tekemässä jotain, mikä vaatii korkkareita ja punasta huulipunaa ;D jeij can't wait.
Saatiin myös kuulla että vaikka meidän koulussa prom on vaan senioreille, niin saadaan silti osallistua siihen. Eli jeij prom-mekkoja ettiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti